Teatteri Tuike toteuttaa syksyllä 2023 forumteatteriesityksen Kiusaamisen juurilla. Projektiin on saatu hankerahoitus Taiteen edistämiskeskukselta ja se kestää vuoden 2023 loppuun. Hanke on suunnattu Koillisen Helsingin seiskaluokkalaisille ja projektin huipentavat esitykset ajoittuvat marraskuulle 2023. Tuikkeen forumteatteriesitys käsittelee kiusaamista ja pureutuu erityisesti sen juurisyihin sekä varhaisen puuttumisen merkitykseen. Esityspaikkana toimii Teatteri Tuikkeen näyttämö. Koululaisesityksien lisäksi toteutamme 2-3 esitystä aikuisryhmille. Näihin esityksiin kutsumme opettajia, sekä muita aikuisia jotka työskentelevät tai toimivat nuorten parissa.
Projektin taiteelliseen ja tuotannolliseen työryhmään kuuluvat Teatteri Tuikkeen jäsenet Veera Aaltonen, Marjaana Veikkanen ja Markku Ihamäki. Esiintyjinä forumissa tulevat olemaan nuoret harrastajat. Aikuisrooleja esityksissä näyttelevät Tuikkeen ammattilaiset.
Esitystä varten järjestämme kyselyn, jota käytetään lähdemateriaalina ja käsikirjoituksen pohjana. Kyselyyn vastataan anonyymisti ja se painottuu kiusaamisen juurisyihin. Kyselyyn voivat vastata kaikki nuoret, sekä opettajat ja muut aikuiset, jotka työskentelevät tai toimivat nuorten parissa (mm. nuorisotyöntekijät). Aikaa vastaamiseen on hyvä varata 10-20 minuuttia. Kyselystä on kaksi eri versiota, toinen nuorille ja toinen aikuisille. Olemme kiitollisia kaikille, jotka vastaavat kyselyyn.
Kysely nuorille:
https://forms.gle/9JkTMVQuU2ATXJ9y9
Kysely nuorten kanssa toimiville aikuisille:
https://forms.gle/gQC1yqZE9TWr3pL77
Mikäli kaipaat lisätietoa hankkeesta, niin vastaamme mieluusti kaikkiin kysymyksiin. Parhaiten työryhmän jäsenet tavoittaa sähköpostitse, osoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@teatterituike.fi
