In English
Balint Barabas Szigeti on Unkarista kotoisin oleva teatterintekijä, joka on suorittanut Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun CDBR-kaksoistutkinnon (vertaileva esitystutkimus ja dramaturgia) ja valmistunut taiteen maisteriksi vuonna 2025. Hän työskentelee parhaillaan ohjaajana teoksessa Breaking_, joka on hänen taiteellisen työryhmänsä ja Teatteri Tuikkeen yhteistuotanto. Tässä artikkelissa Szigeti kertoo uransa tärkeimmistä käännekohdista.
Käännekohta 1: “En koskaan haaveillut teatterialasta”
Szigeti varttui Unkarissa näyttelijä-äidin kanssa, mutta vieroksui nuorena ajatusta teatterista työnä. Hän aloitti filosofian ja estetiikan opinnot yliopistossa, mutta huomasi pian, etteivät opinnot olleet häntä varten. Filosofia kiehtoi häntä, mutta hän kaipasi enemmän käytännönläheisyyttä.
19-vuotiaana Szigeti lähti välivuodelle Eurooppaan. Palattuaan liftausmatkalta hän ei enää kokenut samaa todellisuutta omakseen. Hän alkoi tehdä teatteria ja perusti yliopistolle oman ensemblen, jonka kanssa tutki filosofiaa käytännön kautta.
Käännekohta 2: “Inspiroiduin Grotowskista – siinä yhdistyi filosofia ja teatteri”
Kiinnostus teatteriin kasvoi nopeasti. Hän työskenteli harjoittelijana unkarilaiselle teatteriohjaajalle, joka oli tunnettu kokeellisesta työskentelystään. Szigetin oma teatteriryhmä alkoi saada jalansijaa Unkarin riippumattomissa ja kokeellisissa piireissä.
Szigeti alkoi tuolloin työstää esitystä, josta tuli hänen nykyisen tutkimuksensa lähtökohta. Teos tutki filosofisesti hiljaisuutta ja sen eri muotoja.
Szigeti kertoo, että hän alkoi etsiä mahdollisuuksia saada “paperit tälle oudon tuntuiselle tekemiselle”. Pian hänet hyväksyttiin Grotowski-instituutin kuukauden mittaiseen residenssiin, joka avasi ovet kansainväliseen työskentelyyn.
Käännekohta 3: “Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun maisteriopinnot toivat minut Suomeen, jossa olen ollut onnekas”
Szigeti saapui Suomeen vuonna 2023 ja löysi nopeasti ihmisiä, joiden kanssa työskentely tuntui hedelmälliseltä. Teatterikorkeakoulun opinnoissaan hän keskittyi tutkimaan “ei-mitään” – sitä, mitä tapahtuu, kun mitään ei tapahdu.
Vähitellen tutkimus suuntautui relationaalisuuteen: ajatukseen, että oleminen on aina suhteessa toisiin. Teemaa hän käsitteli lopputyössään Momo, jota hän kuvaa eräänlaiseksi tällä hetkellä työn alla olevan Breaking_-esityksen esi-isäksi.
Nykyhetki: “Hullu yritys olla yhdessä kaiken tämän keskellä”
Breaking_ -työryhmästä moni on työskennellyt Szigetin kanssa jo vuosia useissa eri teoksissa. Szigeti arvostaa suuresti ihmisiä, joiden kanssa saa työskennellä. Ohjaajana hänellä on valtaa, mikä tuo myös vastuuta. Hän haluaa, että jokainen työryhmässä tuntee olonsa kunnioitetuksi ja kokee esityksen omakseen.
“Jos ei ole muita ihmisiä, sinuakaan ei ole”, Szigeti toteaa.
Tekeillä oleva Breaking_-esitys tuo reels-videot puhelimien ruuduilta näyttämölle. Szigetin mukaan esitys on leikkisä, hauska ja nopearytminen. Esitys on suunnattu myös nuorille katsojille 11-vuotiaasta alkaen, mutta ei ole varsinaisesti opettavainen. Ohjaajan mukaan työryhmän ei ole tarkoitus kertoa mitään totuuksia, vaan tutkia ja ihmetellä ilmiötä yhdessä.
Szigetistä tuntuu, että hän on löytänyt ympärilleen upeita ihmisiä. Samalla hän ei vielä tiedä, minne tulevaisuus häntä kuljettaa. Szigeti haluaa työskennellä eurooppalaisessa kontekstissa, mutta tarkka sijainti, maa tai kaupunki tuntuu hänelle toissijaiselta.
Kirjoittaja: Noora Kääriäinen
ESITYKSET:LIPPUKAUPPA
La 28.3.26 klo 18.00
Su 29.3.26 klo 15.00
Suositusikä noin 11 v
Esityksessä kuullaan suomea ja englantia, mutta tarina ei tarvitse sanoja.
Kesto: max 90 min, ei väliaikaa
Liput: 17,50 €
